Minna Manelius
Olen Minna Manelius, psykoterapeutti, sosiaalityöntekijä ja kouluttaja. Minulla on yli 20 vuoden kokemus sosiaali- ja terveysalan asiakastyöstä, asiantuntijatehtävistä ja johtamisesta. Työskentelen tällä hetkellä lehtorina ammattikorkeakoulussa ja toimin asiantuntijana Helsingin hallinto-oikeudessa lastensuojeluasioissa.
Tarjoan yksilöllisiä palveluita, jotka tukevat ihmisen kasvua, hyvinvointia ja työssä jaksamista. Erityisosaamiseni on perheiden kanssa työskentelyssä, ihmissuhdetyössä ja lastensuojelussa.

Palveluni:
Psykoterapia ja lyhytpsykoterapia
Psykoterapia on tavoitteellista, psyykkistä toimintakykyä kuntouttavaa hoitoa. Terapiaan tullaan, kun on kohdannut jotain hankalaa. Kelan tukemaa psykoterapiaa annan pari– tai perhepsykoterapiaan.
Työnohjaus ja mentorointi
Tarjoan tukea työnohjaamalla johtajia, työntekijöitä ja työryhmiä erilaisten muutoksen, yhteistyön ja hyvinvoinnin haasteissa vahvistaen yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin näkökulmaa.
Koulutus ja valmennus
Tarjoan tiimille ja lähijohtajille mahdollisuuden yhteisölliseen, käytännönläheiseen yhteiseen oppimiseen. Voimme työskennellä yhdessä käsillä olevan haasteen käsittelyssä, muutostyössä ja ennaltaehkäisyssä. Voin myös auttaa sosiaalipalveluiden kehittämisessä ja prosessien hallinnassa.